osaaminen

Osaaminen

  Olen monipuolinen ja aktiivinen, tietotekniikan ja opetusalan ammattilainen. Uudet tekniikat ja niiden tuomat mahdollisuudet ovat aina kiinnostaneet minua, joten pidän itseni jatkuvasti ajan tasalla uusien tuulien suhteen. Verkko-opetus on kiinnostanut minua koko työurani ajan, ja pyrinkin käyttämään sitä mahdollisimman

työkokemus

Työkokemus

Olen työskennellyt vuodesta 2004 lähtien opettajana ammattikorkeakoulussa. Ensin Savoniassa ja syksystä 2013 lähtien Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Työkuvani on ollut monipuolinen. Olen opettanut kursseja poikkitieteellisesti (mm. matematiikkaa, internet-markkinointia, e-businesta ja tietotekniikkaa ohjelmoinnista alkaen). Lisäksi olen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa markkinointia ja

koulutuspalvelut

Koulutuspalvelut

Järjestän käyttäjälähtöisiä koulutuksia pääasiassa tietokoneen ja ohjelmistojen tehokkaasta käytöstä sekä sosiaalisen median käytöstä. Tuon tarvittaessa mukanani kannettavat tietokoneet osallistujlle, joten tietokoneluokan puuttuminen ei ole este koulutuksen järjestämiselle. Toiminta-alueeni on koko Suomi. Koulutukseni perustuvat käytännönläheisiin harjoituksiin, ja olen saanut niistä erittäin